Ernest Becker

Ernest Becker (27. syyskuuta 1924 Massachusetts – 6. maaliskuuta 1974) oli yhdysvaltalainen kulttuuriantropologi.

Becker syntyi juutalaiseen perheeseen Massachusettsissa ja palveli toisessa maailmansodassa jalkaväessä. Valmistuttuaan Syracusen yliopistosta hän liittyi Yhdysvaltain suurlähetystön palvelukseen Pariisissa. Becker palasi kuitenkin opiskelemaan kulttuuriantropologiaa Syracusen yliopistoon, jossa hänen mielenkiintonsa pian keskittyi filosofiseen antropologiaan. Hän sai opetusta Douglas Haringilta ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1960. Hänen väitöskirjansa oli ''Zen: A Rational Critique''. Becker aloitti antropologian opettamisen psykiatrian laitoksella Syracusen Upstate Medical Centerissä, jossa hän tutustui psykiatri Thomas Szasziin. Hän sai vaikutteita Szaszin kritiikistä psykiatrian lääketieteellistä mallia kohtaan. Szaszin työtä käytettiin hyödyksi pakkohoidon kritiikissä, ja Szasz joutui luopumaan opetustyöstään lääketieteen oppilaitoksessa. Becker piti tätä akateemisen vapauden rajoittamisena ja asettui puolustamaan Szaszia. Myös hän itse joutui lähtemään. Becker vietti vuoden Roomassa.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Becker alkoi vuonna 1964 opettaa kasvatustieteen ja sosiologian laitoksilla Syracusen yliopistossa. Hän kannatti kansalaisoikeusliikettä, vastusti Vietnamin sotaa ja yhtyi opiskelijoiden kritiikkeihin autoritaarisia opetuskäytäntöjä kohtaan. Becker siirtyi vuonna 1965 Kalifornian yliopistoon Berkeleyhyn sosiologian laitokselle ja sitten saman yliopiston antropologian laitokselle. Tämän jälkeen hän opetti sosiaalipsykologiaa San Francisco State Universityssa. Vuonna 1969 Becker siirtyi Simon Fraser Universityyn Kanadaan. Hän kritisoi luonnontieteellisten metodien ja tiukan empiirisen lähestymistavan soveltamista sosiaalitieteisiin. Monet yliopistomaailman toimijat pitivät Beckerin lähestymistapaa epätieteellisenä, eikä esimerkiksi Kalifornian yliopisto Berkeleyssa uusinut hänen sopimustaan, vaikka yli 2 000 opiskelijaa allekirjoitti vetoomuksen hänen työnsä jatkamisen puolesta.

Becker julkaisi vuonna 1964 kirjan ''The Revolution in Psychiatry''. Hän julkaisi ensimmäisen version teoksestaan ''The Birth and Death of Meaning'' vuonna 1962 ja uudistetun version vuonna 1971. Becker sai vaikutteita ajatteluunsa Otto Rankilta. Hänelle myönnettiin vuonna 1974 postuumi Pulitzer-palkinto teoksesta ''The Denial of Death'' (1973). Siinä hän esittää perusmotivaationa ihmisen käyttäytymiselle biologisen tarpeen hallita kuolemanpelkoa. Beckerin mukaan kulttuurin merkittävä tehtävä oli tapojen tarjoaminen kuoleman kieltämiseen. Uskonto ei Beckerin mukaan ollut nykymaailmassa vakuuttava, mutta hän ei uskonut myöskään tieteen voivan tarjota elämälle tarkoituksenmukaisuutta. Hänen mukaansa ihmiset tarvitsivat uusia vakuuttavia illuusioita, jotka tarjoaisivat symbolista kuolemattomuutta. Becker sai loppuvuodesta 1972 suolistosyövän diagnoosin. Hän kuoli sairauteensa 49-vuotiaana. Häneltä ilmestyi vuonna 1975 postuumisti teos ''Escape from Evil'', joka on jatko-osa teokselle ''The Denial of Death''. Wikipedian tuottama